Päätin ottaa ottaa asiaksi käyä hieman kokeilee että kuin raskasta se on, ja missä on lisää tekemistä. Torstaina sain tarakan maalattua ja haaveilin että juhannuksen aikana pitää pakata kamat perään ja lähtä baanalle...
Pääsinhän tuota työpaikalta kotia päin melkein 600m ennen kuin duke päätti laueta puuilon pihalle. Pyörää ei saanut pysähtymään kun kytkin ei irroittanut. Pikaisen panikoinnin ja puhelun jälkeen nilkutin pyörän väkisin Mikon katokseen ja purkaminen alkoi.
Muutama minuutti myöhemmin rikkinäinen kytkimen työsylinerin mäntähän sieltä löytyi. Kuten arvata saattaa juhannusaattona klo 17 ei välttämättä ole paras aika alkaa kaivaa tämän kokosesta kylästä tommosta osaa, varsinkaan kun KTM:n edustus löytyy Moto24:stä.... Huolimatta siitä että ko. firman olisi pitänyt olla tänään normaalisti klo 18 auki, niin pojat nyt oli kumminki päättäny lyyä ovet kiinni jo klo 17.... Sillälailla saatana.
Onneksi kaikissa meissä sen verran oli macgyverin vikaa että pikaliima ja kuumailmapuhallin ymmärrettiin ottaa apuun :) siinä aikansa vuorotellen liimaillen ja puhallellen, jollain luojan lykyllä saatiin mäntä vielä ehjättyä hetkeksi!
Ei muutako itse asiaan!
Perjantai/lauantai
Tämmönen oli kokoonpano viikonlopun reissuajossa, noin 400km tuli ajettua tuolla pikaliimalla korjatulla männällä. Ei kehannut kovin kaukana käydä.
Lähinnä piti päästä testaamaan mistä kohin telineet repeää kun siihen n. 20kg laitetaan painoa päälle ja ryskätään kunnolla. Viitisen kiloa latoin tavaraa per sivulaukku, noin saman verran tuohon Jannelta saatuun IXS:n tankkilaukkuun jonka köytin liinalla tuohon selän taakse ja neljä litraa nestettä kanisteriin. Yllättävän kevyt ja todella vakaa oli duke silti ajaa vaikka nuinkin korkealla oli paljon painoa. Tankkilaukku oli juuri sopivasti selän takana että pysty nojaamaan ja rennosti selkä suorana ajaa. Kaikki pysty ehjänä eikä mitään ongelmia ilmennyt. Välillä tuli testattua helvetinmoista kaatosadettakin ja laukut piti suojattuna vettä kivasti.
Paljon puhuttanut Superduken keskikulutus tällä otannalla oli vähintäänkin yllättävä 6,44l / 100km. noin 90% tuosta on matka-ajoa 60-80km/h lätkällä sallitulla nopeudella 4-6 vaihteella. Hieman kaupunkiajoa, kymmenkunta ohitusta ja rajua kiihytystä.
ps. kyllähän keulii herkästi ;)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti