tiistai 16. heinäkuuta 2013

Päivä alkoi kahdeksalta Lillehammeriin rautatieaseman yhteydessä
olevalta hotellilta. Edellisiltana oli speksattu edullinen iso mökki Strandista, joka sijaitsi mielestämme kohtuullisella etäisyydellä lähtöpaikastamme. Päivän kohokohdaksi oli valittu Trollstigen. 

Aamutuimaan lähti Iiro scalariderin metsästykseen ja Mikko etsimään popniittejä ja niiden pihtejä. Kypäräpuhelinta ei löytynyt, mutta sliparin korjaaminen sentään onnistui. Laitettiin siinä vielä Simon dukeen puuttuva ruuvikin paikalleen eikä paskemmin onnistunut saman Itävallan ihmeen vesipumpun korjaus Tonilta löytyneellä silikonilla.

Aamupäivästä ajelimme pikkuteitä jopa edestakaisin maanvieremän suljettua niistä yhden. Hienoa serpentiiniä ja mutkaa löytyi taas. Eteneminen oli tällä konstilla vain toivottoman hidasta, joten vaihdoimme aamun hassuttelun jälkeen isompaan maantiehen vuonon varrelle. Näkymät uskomattomat...

Matkan edetessä kaunis päivä muuttui märemmäksi noustessamme ylös länteen. Kosteus ei riittänyt pilaamaan ainakaan ensikertalaisen fiilistä ja lähestyvät lumihuippuiset vuoret massiivisudessaan olivat vaikuttava näky. Itse Trollstigen moottoripyörällä on myös uskomaton kokemus.

Illalla kiirehdimme siis Strandiin, jossa mökki odotti 'jossain'. Jossain oli tällä kertaa iso varusteltu mökki korkealla laakson porukassa, josta näkymä alas on taas huikea. 

Länsirannikon  sää on Norjassa hyvin sadepitoinen, joten kirkas päivä huomenna olisi lottovoitto. Tarkoitus siis kokea Geiranger seuraavaksi.

ps. Norjassa pizza voi maksaa helposti 20e.

pss. Nyt saunaan ja paljuun.






0 kommenttia:

Lähetä kommentti