Viikon mittainen puristus on vihdoin takana. Matkalle mahtui mukavia ja ei niin mukavia päiviä, kuten varmasti tällaisiin reissuihin aina. Kuitenkin yleiskuva reissusta on reilusti plussan puolella, mikä varmasti osaltaan vaikuttaa siihen, että ensi vuonna voisi taas lähteä johonkin mopoilemaan. Jotkut epäilijät olivat sitä mieltä, ettei moporeissua yhdeksän hengen porukassa voi yksinkertaisesti tehdä ja vielä ilman majoitusvarauksia. Tämäkin väittämä todistettiin vääräksi. Tietenkin oman haasteen reissulle teki myös se, että osa tourille osallistuneista oli allekirjoittaneelle täysin tuntemattomia ennen reissun ensimmäistä päivää. Onneksi kaikki mukana olleet olivat mukavia tyyppejä, eikä kitkaa porukan keskeen ollut.
Reissun ensimmäinen päivä koostui omalta osalta siirtymisestä Kouvolasta Merimaskuun. Ajeleskelin ensin Riihimäen ABC:lle, missä mukaan lyöttäytyi Toni SD:llä ja Iiro SMR:llä. Tästä eteenpäin ajelimme lämpimässä säässä Turkuun Hämeen Härkätietä pitkin. Koskaan aikaisemmin en ollut kyseistä pätkää ajellut ja täytyy kyllä sanoa että oli erittäin mukava tie ja aloitus reissulle. Perillä majoituspaikassa olimme muutamaa minuuttia ennen Oulun porukkaa. Tästä ilta jatkui normaaliin tapaan ruokaa ja virvokkeita nauttimalla, sekä itsemme Casa de Valtterin ulkopuolelle lukittautumisella.
Lauantaina 13.7. reissu alkoi "oikeasti". Ennen iltalaivaa teimme viimeiset valmistautumiset ja vartustehankinnat reissua varten. +25 lämmössä shortseissa ympäri Turkua ajaminen oli hetkittäin tuskallisen kuumaa, joten viimeiset muutamat tunnit vieteltiin makoilemalla Ruissalossa. Tämä oli kaikista tuskaisin päivä, sillä en koskaan ole pitänyt odottelemisesta. Illalla hyppäsimme Gracen kyytiin ja matka sai oikeasti alkaa.
Sunnuntain ohjelmassa oli vuorossa päivän pisin siirtyminen Tukholmasta Lillehammeriin. Pienen keskustasekoilun jälkeen löysimmekin Tukholmasta pois johtavalle moottoritielle ja puuduttava moottoritiejyräys Västeråsiin sai alkaa. Noin tunnin päästä olimme perillä sateisessa Västeråsissa ja pakarat alkoivat jo nyt vaipua reippaamman matkatahdin sekä yksimukisen tasaisen käynnin seurauksena. Eipä muuta kuin pikainen aamupala paikallisella huoltsikalla, sadekamat niskaan ja eteenpäin. Matkan aikana pysähdyimme Ruotsissa vielä pariin otteeseen syömään ja tankkaamaan. Hieman erilaisista matkapyöristä koostuva letkamme sai paljon huomiota pienien kylien keskustoissa ja saimmekin vastailla paikallisten kysymyksiin pyöristä ja matkan määränpäästä. Maan vaihtuminen Ruotsista Norjaan oli erittäin huomaamaton ajamallamme pikkutiellä. Valtion vaihtumisen huomasi vain asvaltin muuttumisesta uudemmaksi ja tiemerkintöjen värin vaihtumisesta. Myös jostakin kumman syystä tie muuttui samalla syheröisemmäksi, plussaa siitä ja sinkkiä kireemmälle. Täytyy kuitenkin todeta, että kyllä Norjaan paskaakin tietä mahtuu. Suomessa on parempia sorateitä kuin yksi tälle reitille sattuneista päällystetyistä pätkistä. Noin 11 tunnin jälkeen saavuimme majoituspaikkaamme Lillehammerissa. Hampurilaisen ja muutaman oluen jälkeen varasimme seuraavan päivän majoituksen Strandasta ja heitimme vaakatasoon valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.
Norjassa vietetyt ajopäivät olivat teiden osalta juhlaa, mutta sää oli yhdellä sanalla sanottuna paska melkein koko sen ajan mitä maassa vietimme. Tiet olivat upeita ja päälimmäisenä jäivät mieleen Trollstigen ja Geiranger. Myös erilaiset vuorten ylitykset ja tunnelit tarjosivat sellaisia ajokokemuksia mitä täällä kotona ei löydä mistään. Ajoittain edes vesisade tai kylmyys ei ottanut päähän upeiden teiden vuoksi. Päivien pituus tuli minulle yllätyksenä, enkä ajatellut että 300km matkan taittamiseen saa varata työpäivän verran aikaa. Tietenkin tähän kuului pakolliset pysähdykset nähtävyyksien kohdalla, tankkaukset, syömiset jne. Iltaisin takki oli kohtuullisen tyhjä ja uni tuli helposti. Geilosta Osloon ajettaessa sää muuttui kokoajan parempaan suuntaan ja tästä eteenpäin ei sadekamoja tarvinnut enää vetää niskaan. Osloon päästyämme alkoi jo tavaksi muodostunut sekoilu keskustassa kun yritimme löytää majoituspaikkaa. Ympäri ydinkeskustaa madellut kohtuullisen perkeleellistä ääntä pitänyt joukkiomme käänsi kyllä katseita.Ihailevia näistä katseista ei tainnut olla yksikään.
Olin varautunut siihen, että Oslosta Örebrohon oleva tie on täysin surkeaa ja tylsää, mutta voi pojat kuinka väärässä olinkaan. En nyt muista kummalla puolen rajaa olimme, mutta mutkat taittuivat siihen tahtiin, että Kotkan takarenkaan sururaidat saivat lähteä.Viimeinen 70km olikin taas motariporausta minkä aikana kerkesin kiroamaan koko harrastuksen ja pyörävalinnan alimpaan helvettiin. Hotellin pihassa hanskat lensivät katuun kohtuu huolella ja vannoin muille etten enää ikinä aja mihinkään kaksipyöräisellä. Hotellin respan suosituksesta päätimme lähteä tutustumaan paikalliseen ravintolaan/baariin ja Örebron yöelämä saikin minut miettimään onko tämä lopulta niin paska harrastus kuin muutamaa tuntia aikaisemmin väitin.
Seuraavan päivän puuduttava siirtyminen Tukholmaan, yhdistettynä tanssimusiikin makuun suussa palautti mielen pohjamutiin. Motivaatiota kohotti entisestään väittämättä Itämeren paskimman jätelautan kölin alla sijainnut kuselta ja röökiltä haiseva hytti. Tässä vaiheessa vitutus nousi ylivoimaiseksi ja suomalaisuudesta huolimatta päätin valittaa asiasta henkilökunnalle. Ei aikaakaan kun varustamon herrat ja rouvat kävivät haistelemassa hyttiämme mikä ei enään haissut pelkästään kuselle ja röökille, vaan ajokamoistamme tullut käry sai osalta vedet silmiin. Tällä kertaa valittaminen kannatti ja saimme uuden hytin 9. kannelta ja jätimme neljän kaverin kanssa loput tourin roskaväestä nauttimaan alakerran tunnelmasta. Paatin ruoka ja henkilökunnan palvelutaso jätti myös hieman toivomisen varaa. En tiedä onko henkilökunnalla tapana luokitella isot äijäköörit defaulttina ryyppääviksi öykkäreiksi vai minkä takia palvelu oli todella perseestä, vaikka olimme jokainen vesiselviä. Tämä on kohtuullisen kärkäs yleistys, mutta huonot kokemukset jäävät paremmin mieleen kuin hyvät. Yksi mätä omena korissa saa muutkin näyttämään pahalta.
Sunnuntaina 21.7. oli vuorossa enää porukan hyvästelyt ja ajaminen takaisin kotiin. Jo ajettujen kilometrien takia en viitsinyt lähteä ajelemaan pikkuteitä vaan pudottelin suorinta tietä takaisin Kymenlaakson helmeen. Pysähdykset tapahtuivat vain bensavalon syttyessä. Kotona hyppäsin mopon päältä, revin kassin irti perästä ja ajattelin, että ei enää ikinä, siis ei jumalauta enää koskaan. Nyt seuraavana päivänä mieli on kuitenkin taas muuttunut. Pääsin kuitenkin todella helpolla ja ongelmitta, vaikka pyörä ei ehkä ollutkaan se paras mahdollinen tällaista reissua varten. Ainoat ongelmat pyörän kanssa olivat pakoputken lämpökilven pultin irtoaminen ja mittaristoon päässyt kosteus, mikä aiheutti pientä mittaristodiskoa. Muuten mopotin pelasi täydellisesti koko matkan ajan. Vaatteet perälaukussa pääsivät kastumaan kun Jofaman vedenpitävät sisäpussit eivät olleetkaan niin vedenpitävät.
Lopuksi kiitos kaikille mukana olleille. Reissu oli hieno ja onnistui täydellisesti niiltä osin mihin itse pystyimme vaikuttamaan. Täytyy kyllä myöntää että moottoripyöräily on paskimmillaankin kaiken vaivan arvoista.
-Pauli
Olin varautunut siihen, että Oslosta Örebrohon oleva tie on täysin surkeaa ja tylsää, mutta voi pojat kuinka väärässä olinkaan. En nyt muista kummalla puolen rajaa olimme, mutta mutkat taittuivat siihen tahtiin, että Kotkan takarenkaan sururaidat saivat lähteä.Viimeinen 70km olikin taas motariporausta minkä aikana kerkesin kiroamaan koko harrastuksen ja pyörävalinnan alimpaan helvettiin. Hotellin pihassa hanskat lensivät katuun kohtuu huolella ja vannoin muille etten enää ikinä aja mihinkään kaksipyöräisellä. Hotellin respan suosituksesta päätimme lähteä tutustumaan paikalliseen ravintolaan/baariin ja Örebron yöelämä saikin minut miettimään onko tämä lopulta niin paska harrastus kuin muutamaa tuntia aikaisemmin väitin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti